|
Perinteinen hautajaisväri on musta. Mies pukeutuu
mustaan tai tummaan pukuun, tummaan
tai mustaan solmioon, valkoiseen paitaan ja mustiin
kenkiin. Taskuliina on valkoinen. Päällystakki
ja hattu ovat tummat ja kaulaliina joko musta tai valkoinen.
Isoissa hautajaisissa käytetään joskus
sakettia, johon tässä
tilanteessa kuuluvat musta liivi ja musta solmio.
Naisen surupukuun kuuluu hillitty, umpinainen, pitkähihainen
musta puku, mustat sukat ja kengät, mustat hansikkaat
ja lähiomaisella musta suruhattu harsoineen. Puku
voi olla jakkupuku, leninki tai
leningin ja jakun yhdistelmä. Koruja ei käytetä.
Tummat lasit ovat hyväksyttävä asuste
sekä naisilla että miehillä.
Lapsille sopivia asuja ovat esimerkiksi tummansininen
hame tai housut ja valkoinen paita. Mustat kengät, tummansiniset
tai pienimmillä valkoiset sukat.
|